Ruka Village – kolme yötä Rukan sydämessä

Kun ei ole koskaan aikasemmin käynyt Vaasaa korkeammalla, voi olla vähän pihalla kaikesta. Ei ollut mitään käsitystä, missä olisi juuri se paras majoitus juuri meille. Onnibus-voiton lisämausteena oli majoitus Rukalla. Majoitukseksemme oli ilmoitettu RukaVillage30. Sijainti oli aivan loistava koska autoa meillä ei ollut matkalla käytettävissä. Reissu kesti lisäksi vain kolmen yön verran joten majoitus oli sijainniltaan erittäin hyvä. Mikäli lähtisin reissuun viikoksi, valitsisin ehkä kuitenkin jonkun tunnelmallisen mökin keskeltä ei mitään – keskellä sydäntalvea. Lyhyelle majoitukselle tämä on siis vallan loistava – miksei toki pidemmällekin.

RukaVillage30 – kolme yötä kahdelle

RukaVillage30 on 2+1-hengen majoitus Rukan kylässä, aivan rinteiden tuntumassa. Majoituksella on kokoa 30 neliömetriä ja laskettelukamppeet saa lukolliseen kaappiin talteen. Jokaiseen huoneistoon kuuluu sauna. Toivoin salaa mielessäni varustusta katsellessa että kohdallemme osuisi huoneisto kylpyammeella – ja tadaa! Siellähän se komeili. Onneksi olin ottanut Kuolleenmeren kylpysuolan mukaan – pääsi lillumaan pitkästä aikaa ammeeseen. Varustus RukaVillage30:ssä oli yllättävän hyvä, kokkaaminen onnistuu majoituksen välineillä ja olihan siellä viinipullon avaajakin! Käytiin hakemassa punaviiniä ja ennätin jo panikoimaan siitä että miten saa korkkikorkki-pullon auki kun ei edes ajatellut asiaa. Varustuksesta löytyi vastaus ja hyvä ranskalainen saatiin nautittua. Vähän tietysti olisi voinnut ennakoida ja ottaa vaikka muutama suodatinpussi kotoa, nyt on jäätävä määrä suodatinpusseja kaapissa – eihän sitä ilman aamukahvia selvinnyt!

Mielestäni tämä majoitus sopii hyvin kahdelle hengelle, kaveruksille tai pariskunnalle – vaikka parisänkyä ei olekaan. Me laitettiin sängyt yhteen ja sidottiin sängyn jalat toisiinsa – tässä majassa siis 2x90cm vuoteet. Jos sohvalla nukkuisi vielä kolmas, tuntisin ainakin itse majoituksen jo aika ahtaaksi. Vallan mainio majoitus lyhyemmälle visiitille ja täällä majoittuessa ei tosiaan autoa tarvitse!

village3 village4 village5 Village6 village7 village8

Aamiainen ravintola Coloradossa

RukaVillagessa aamiainen sisältyy hintaan. Aamiainen nautitaan ravintola Coloradossa, joka sijaitsee “samassa rakennuksessa”. Itse ravintola on siis toisen rakennuksen puolella mutta meidän näistä Village30-asunnoista pääsee käytävää pitkin aamiaiselle. Coloradossa saa aika basic-aamiaisen, ei mitään prameaa mutta varmasti saa käynnistettyä päivänsä. Itse en niin ihastunut aamupalaan koska vaihetelevuutta ei ollut mutta toiselle osapuolelle kyllä maistui senkin edestä. Miljöö on aika hämyinen mutta käsittääkseni Colorado on enemmän illallisbaari – ei ehkä mikään piristävin aamupalamiljöö. Kaikki tuotteet olivat vähälaktoosittomia ja tai laktoosittomia, gluteenitonta leipää sai pyytämällä.

village1 village2

Mitä mieltä oltiin?

 ♡ Et tarvitse autoa, sillä maja on aivan ytimessä

♡ Lyhyeen lomaan loistava maja

♡ Muista asunnoista ei kuulunut hälyä tai melua, vaikka pelättiin bilekansaa

↓ Aamupala oli vähän tylsä

Suhteellisen sujuvaa peruskauraa – mikä on sinun majoitussuosikkisi Rukalla?

Ps. Instagramissa löydät reissun fiiliksiä hashtagilla #Ekaakertaavaasaakorkeemmalla

Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:

IG: @miraorvokki

Twitter: @miraorvokki

Facebook: @pondekengissa

Blogit.fi: Pöndekengissä

Leave a comment