Dinner by Heston – Michelin-tähtiä Lontoossa

Lontoo on täynnä mitä mielenkiintoisempia ravintoloita. En tiedä, olisinko saanut itseäni koskaan niin helposti matkalle Lontoon vilinään, ellei ystäväni olisi “aivopessyt” minua jo pidemmän aikaa yhdellä asialla, nimittäin Dinner by Heston Blumenthalin illallisella. Illallinen Hestonilla oli itselleni varsin uudenlainen kokemus, sillä en ainakaan muista että olisin koskaan aiemmin syönyt kahden Michelin-tähden ravintolassa. Jos juokset hyvien ruokakokemusten perässä tai jos matkaseuruueessasi on armoton MasterChef-fani, suuntaa ihmeessä Hestonille.

Olimme varanneet pöydän n. 1 kk ennen matkaamme. Olisimme voineet suorittaa pöytävarauksen aiemminkin, sillä inhimilliset illallisajat olivat jo loppuneet. (Pöytävarausmahdollisuus tänne aukeaa aina muutama kuukausi kerrallaan, joten pitkälle hamaan tulevaisuuteen varausta ei saa tehtyä). Suunnistimme illalliselle klo 23.30, joka on omalle vatsalleni aivan liian myöhään, mutta mitäs pienistä, nyt ollaan lomalla ja illallinen Hestonilla oli ystäväni pitkäaikainen haave.

Dinner by Heston Blumenthal
Osoite: Mandarin Oriental Hyde Park
66 Knightsbridge,
London

 

Alkuun: Roast Marrowbone ja Meat Fruit. 

Koska pöytävaraus oli tehty ajoissa ja halusin nauttia täysin siemauksin tästä ystäväni unelmoimasta illallisesta, suunnittelin (ja suunnittelimme) etukäteen, mitä aiomme tilata. Alkupalakseni valikoitui Roast Marrowbone (welsh cake, snails, piccalilli, anchovy, mace & pickled vegetables).  Listalla olisi myös ollut sammakon reisiä, mutta kokeilunhaluni ei ollut vielä näin pitkällä.

Tosifani oli tehnyt päätöksen jo vuosia sitten MasterChef -sarjan alkutaipaleella, ennen kuin illallisestamme oli tietoakaan. Tosifanin lautaselle päätyi legendaarinen Meat Fruit, joka näyttää appelsiinilta, mutta on sisältä samettisen pehmeää kananmaksaa (mandarin, chicken liver parfait & grilled bread). Erittäin hämmentävää ja kekseliästä.

Alkuruoat kustansivat yhteensä: 40,5 £ , silloisella kurssilla n. 45 € kahdelta.

 

Pääruoaksi: Cod in Cider ja Spiced Pigeon.

Pääruoka oli vaikein valinta, sillä tosifanikaan ei osannut nimetä niistä yhtä ylitse muiden, eikä näissä ollut “MasterChef-mielikuvalisää”. Simpukoiden ystävänä omalle lautaselleni päätyi Cod in Cider (chard & flamed mussels) ja tosifanin lautaselle Spiced Pigeon (ale & artichokes). Lisukkeena meille tuotiin jaettavaksi erittäin etikkainen kaalikulho, joka oli mielenkiintoinen lisä muuten niin pehmeään annokseen.

Pääruoat kustansivat yhteensä: 79 £ , silloisella kurssilla n. 89 € kahdelta.

Jälkiruoaksi: Grande  finale – muna, jonka voimalla minut houkuteltiin Lontooseen. Eggs in Verjuice. 

Tosifanin vaahtoaminen Hestonin Eggs in Verjuicesta ei antanut mielleni varaa muuttaa jälkiruokavalintaa, sen oli pakko olla tämä. Jälkiruoka oli ensimmäinen asia joka päätettiin. Jälkiruoka oli päätetty itse asiassa jo ennen lentojen ostoa. Tämä, pieni sininen valkosuklaamuna on siis asia, jonka takia raahasin itseni Lontoon vilinään tosifanin kanssa. Uskomatonta, miten pieni valkosuklaamuna voi ohjata lentojen ostopäätöstä. (Tai sitten en vaan enää jaksanut kuunnella tosifanin vauhkoamista Hestonista ja annoin viimein periksi?)

No mutta, summa summarum. Oli se kyllä kokemus!

Eggs in Verjuice (verbena & coconut pannacotta, coffee parfait, verjus & citrus) vei kyllä pannacottan aivan uudelle tasolle. Sinisen valkosuklaamunan kuoren sisään kätkeytyi pannacotta, jonka halkaistua ulos valui keltaista nestettä. Ulkonäkö oli aivan kuin kananmunan, maku aivan muuta. Myös valkosulkaamunan alla oleva linnunpesä oli syötävää. Olen edelleen hämmentynyt.

Vinkkinä muuten se, että Hestonin porukka myi sitkeästi meille ja muihin pöytiin “talon yllätystä” jälkiruoaksi, joka oli siis jäätelöä, joka tehtiin nestemäisestä typestä suoraan jälkiruokaa odottavan silmien edessä. Jos siis jostain annan miinusta, on se tuo ylenpalttinen nestetyppijäätelön myyminen. Toki myydä saa, mutta “talon yllätys” ei kyllä ollut enää yllätys. Mitä eksklusiivista siinä enää on, kun jokainen ympärillä ottaa saman “salaisen” annoksen ja näkee saman episodin illallisensa aikana n. 6 kertaa?

Jälkiruoat kustansivat yhteensä: 31 £ , silloisella kurssilla n. 35 € kahdelta.

Illallisen yhteenveto: homma toimii, luultavasti kerran elämässä -kokemus, ei liikaa pokkurointia ja pukukoodia ei tarvitse stressata. 

Kokonaisuudessaan illallinen toimi erittäin hyvin, tunsimme itsemme tervetulleeksi ja tunnelma oli lämmin. Valkoiset pöytäliinat puuttuivat, ilmassa ei ollut turhaa pokkurointia. Koska olen tunnetusti (hieman liiankin) miss. Vaatekriisi, mietin pitkään ja hartaasti, mitä puen päälleni kahden tähden Michelin-ravintolaan. Paikan päälle päästyäni tajusin kriisini olleen taas turha. Vieressämme istui keski-ikäinen pariskunta, toisella musta jakku, toisella pikkumusta mekko. Toisella puolella istui nuori pariskunta, toisella farkkutakki ja toisella läpinäkyvä pitsitoppi (oikeasti, näin liikaa). Pukupakkoa ei siis näyttänyt olevan.

Koko illallinen kustansi yhteensä: 266 £.  (235 £  alku- pää- ja jälkiruoka, koko aterialle käyvä Franciacorta -kuohuviini ja vesi + 31 £ lisätty palvelumaksu.) Silloisella kurssilla n. 300 € kahdelta.

Jottei totuus unohtuisi, tässä vielä kuva tosifanista, joka houkutteli minut Hestonille ja Lontoon tunnelmiin. Tyyppi on yksi maailman dramaattisimmista, jonka tiedän.. ja nyt se vielä aloitti matkabloggaamisenkin! Dramaattisen tosifani-ystäväni Drama on the Road -blogin löydät täältä ja Dinner by Hestonin pöytävarauksen pääset tekemään täältä.

 

Kokemuksena Hestonin ilallinen oli varsin loistava ja illallinen täällä kannattaa, mikäli haluaa kokea jotain uutta ja hämmentää aistejansa. Vaikka kokemus oli mahtava, ei minulle jäänyt fiilistä että haluaisin Hestonille heti uudestaan. Ehkä tämä ajatus johtuu myös hinnasta: vaikka ruoka olikin kuinka maistuvaa, en usein laita 150 € summaa illalliseen. Luultavasti palaan Hestonille vuosien kuluttua ruokalistan vaihtuessa, ihmettelemään uusia aisteja sekoittavia innovaatioita, jotka on taas “pakko nähdä, kokea ja maistaa” omin aistein, eikä vain televisiossa.

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

14 responses to “Dinner by Heston – Michelin-tähtiä Lontoossa”

  1. Nyt kuulostaa hyvältä, tuo jälkiruoka on jotenkin tosi sympaattinen. 😀 mutta itse ainakin oon yleensä tohon aikaan jo silmät puoliummessa ja ruokailulle aika on ehdottomasti liian myöhä. 😀

    Like

    1. Joo, piti kyllä HIEMAN tsempata itseään, normaalisti olen jo tuohon aikaan oikeesti nukkumassa. Eli vähän aikaisempi aika on suositeltava mikäli ei ole yökukkuja. 🙂

      Like

  2. Wau, Näytti tosi upeilta noi annokset! Pakko päästä itsekkin kokemaan tuo Hestonin paikka. Itse olen käynyt Lontoossa Ramsayn Savoy Grillissä ja suosittelen todellakin.

    Like

    1. Ramsayn Savoy Grill olisi varmasti myös kokemus! Ehkä sitten joskus taas seuraavalla Lontoon reissulla viitsii panostaa. 😛 Hestonille kyllä vahva suositus!

      Like

  3. No olipas myöhäinen illallisaika, mutta mitäpä sitä ei intohimojensa eteen tekisi. Lontoo on maailman ihanin suurkaupunki!

    Ollaan syöty Lontoossa Galwin at Windows -ravintolassa, siellä tosin on vain yksi tähti, ollut jo vuodesta 2009. Ruoka on erinomaista, mutta palvelu loistavaa. Ja ne näköalat! ❤ https://johannasuomela.com/2016/08/30/laatuvinkkeja-lontooseen/

    Like

    1. Jep, oli vähän liian myöhäinen mutta sen arvoinen! Ihania laatuvinkkejä, pitääkin lukea tuo uudelleen kun uusi Lontoon matka on suunnitteilla. 🙂

      Like

  4. Olipa hyvä, että tulin lukemaan tämän postauksen juuri nyt, oli nimittäin unohtunut ajastus illan MasterChefille ja ehdin painaa rec-nappulaa vain 7 minuuttia myöhässä 😀 Että semmoinen tosifani täällä päässä. Vaikka olenkin ruokahifistelijä ja nähnyt kolme viimeistä kautta kokonaan Hestonin legendaariset annokset mukaan luettuna, en ole ihan varma raaskisinko maksaa tuollaisia summia kolmesta ruokalajista.. Mielenkiintoinen postaus joka tapauksessa, kiitos tästä!

    Like

    1. Heheh, hyvä että rec-nappula löytyi! 😀 Tosifani siis sielläkin. Kyllä kun tätä postausta kirjoitteli niin tunsi piston lompakossaan, mutta ehkä tää oli once in lifetime, joten sillä kannalla tuhlaus kannatti. 😛

      Like

  5. Heston on miehen idoli, ja tää on sen takia joskus elämässä koettava. Näin kun Masterchefin kotikaupungissa asutaan niin Heston on täällä aika monen idoli 🙂 Hinnakasta hommaa, joten en kuitenkaan tiedä milloin tulee lähdettyä. Itse asiassa miulla on semmoinen mielikuva, että tuo illallinen olisi vieläkin kalliimpi täällä Melbournen ravintolassa. Joka tapauksessa, jonain päivänä! “Uskomatonta, miten pieni suklaamuna voi ohjata ostopäätöstä” 😀

    Like

    1. Tuo oli kyllä aika impulsiivinen illallinen kuitenkin, katseli kyllä loman aikana mennyttä rahasummaa ja aika siivu meni tähän illalliseen.. :–D Mutta kyllä tämä kannattaa kokea kerran elämässä, varsinkin jos ja kun on fani! 😉

      Like

  6. Olen päässyt pari kertaa nauttimaan Hestonin herkuista – en kylläkään ravintolassaan vaan ihan täällä Suomessa. Ystäväni on intohimoinen kokkaaja, ja hän käy läpi Hestonin keittokirjaa resepti reseptiltä. Muistaakseni olen maistanut myös tuota mainitsemaasi jäätelöä! Illallisenne oli kyllä verrattain hintava, mutta toisaalta kerran elämässä -elämyksistä pitää joskus maksaa. Tärkeintä on, että koitte saavanne rahalle vastinetta.

    Like

  7. Varmaan tosi hämmentävää syödä ruokaa, joka ei maistu siltä miltä näyttää 😀 en osaa kuvitella 😀 itse en ole niin fine dining tyyppiä, että mua sais omasta pussista maksamaan tuollasta hintaa ruuasta 🙂 ymmärrän kyllä taas täysin jos joku on, koska onhan tuo varmasti kokemus! 🙂

    Like

  8. Siis apua mikä jälkkäri. Nyt taisin minäkin saada pakkomielteen Lontooseen, voisin itsekin varata vain tämän takia lennot Lontooseen. Toi on ollut varmaan jotain niin hyvää! Mulla kestäisi varmaan tunteja ennen kuin raaskisin aloittaa syömään tota herkkuja. 😀

    Like

  9. Mä mietin just tätä sun illallista ja erityisesti tota munaa, kun söin Zaragozassa vähän vastaavan suklaamandariinijälkiruuan ? (suklaamandariinin kuva löytyy meidän facesta)

    Like

Leave a reply to Emma / Mutkia matkassa Cancel reply