8 huomiota Kosovosta – uudesta suosikkikohteestani

Kosovo, oi Kosovo. Olen matkustanut Balkanin suunnalla suht paljon, mutta Kosovo on jäänyt minulta kokematta. Nyt asia on tältä osin korjattu ja ensimmäinen matkani Kosovossa on taputeltu.

Ennen kuin pureudun lomaani Kosovossa sen syvemmin, haluan nostaa esiin muutaman huomioni Kosovosta – sillä tämä kohde oli aivan erilainen kuin mikään muu jossa olen aikaisemmin vieraillut. Paljastan jo nyt sen verran, että voin suositella Kosovoa lämpimästi matkakohteena, mikäli tuntee Balkanin tunnelman omakseen, eikä pieni rosoisuus haittaa. Kosovo on yksinkertaisesti hurmaava. Lensimme Kosovoon Pristinan kansainväliselle lentoasemalle Norwegianin suoralla lennolla Helsingistä.

1. Kosovo on täynnä erilaista arkkitehtuuria ja suuria kontrasteja

Kosovo on täynnä kontrasteja. Täältä löydät yhdeltä kadulta kimmeltävän lasitoimiston vierestä ränsistyneen tiilitalon, toiselta vaaleanpunaisen kerrostalon vierestä remonttia huutavan kivijalkamyymälän ja kolmannelta taas aivan jotain muuta. Mietinkin, että esimerkiksi Pristinaan ei kannata lähteä lomalle, mikäli haluaa juosta suurien nähtävyyksien perässä, vaan tänne kannattaa nimenomaan matkustaa aistimaan paikan ainutlaatuista tunnelmaa – Kosovossa on vähän aikamatkan tuntua.

Pristinan nähtävyydet olivat jokseenkin erikoisia ja ne sai koluttua onneksi nopeasti läpi. Pristinan metalliharsolla verhottu kirjasto saakoon tässä vaiheessa erityismaininnan, sillä näin erikoista kirjastorakennusta en ole nähnyt missään aiemmin.

2. Kosovossa tupakka cool ja sitä muuten vedetään paljon

En ole elänyt 80-luvulla, mutta voin kuvitella, että Suomessa oli samanlainen meininki tupakoinnin suhteen kasarilla. Tupakkaa vedettiin Kosovossa aina ja kaikkialla. En ole koskaan polttanut tupakkaa ja kaiken maailman allergioiden takia yritän myös välttää liiallista käryssä hengaamista, koska hengittäminen on välillä muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Kosovossa tupakankäryltä ei ainakaan oman kokemukseni pohjalta voi oikein välttyä, sillä en istunut lomallani kertaakaan ravintolassa niin, ettei joku vieressäni olisi kaivanut askia esiin.

Ja ei hätää, jos tupakat unohtuisivat hotellille, sillä tupakkaa tultiin myös myymään ravintoloihin sisälle! Joka kadunkulmassa oli passissa kaveri, joka kiersi kadunpätkää edes takaisin, ravintoloista toiseen, ravintoloiden sisätiloihin ja terdeille kaupittelemaan askeja. Tupakan myynti näytti olevan hyvä business, varsinkin olutta ja kahvia juovien pöydässä.

3. Kosovossa cappuccino ei ole cappuccinoa

Täytyy kyllä sanoa, että matkailu avartaa. Minulle ei ole vielä ikinä missään käynyt niin, että tilatessani cappuccinon saan eteeni kermalla ja suklaalla kuorrutetun “kahvin”, joka maistuu pelkältä kermalta – mutta nyt Pristinassa kävi näin. Mietinkin jo hetken, että ehkä tarjoilija oli muistanut tilaukseni väärin, mutta ei – hän kertoi, että tämä on cappuccino Kosovossa, eikä ymmärtänyt lainkaan, millaista kahvia sitten etsin. Pitkän ihmettelyn ja selostuksen jälkeen tarjoilija tuli siihen tulokseen, että etsin macchiatoa (mitä on koskaan tilaa sen pienoisen makeuden takia), mutta kuinka ollakaan, eteeni saapuikin juuri sellainen kahvi, mitä olin aluksi halunnut!

Summa summarum, jos haluat nauttia Kosovossa kupillisen ehkä meikäläisille tutumpaa cappuccinoa, eli espressopohjainen kahvi maitovaahdolla, tilaa macchiato ja jos haluat nauttia ylenpalttisesta makeudesta, niin tilaa cappuccino.

4. Kosovossa juhlapuvut kimmeltävät kilpaa auringon säteiden kanssa

Juhlapukuliikkeet – niitä oli Pristinan kadut täynnä.  En ole koskaan nähnyt näin paljon juhlapukuliikkeitä, saatikka näin ylenpalttisen kimmeltäviä luomuksia, ja vielä todella huokeaan hintaan! Meikäläinen oli ihan harakkana liikenteessä ja mietinkin jo, että jos meikä joskus päräyttää avioon, niin voisin lähteä hakemaan tanttuani Pristinasta.

Juhlapuvut olivat joka liikkeessä näyttäviä, mutta myös erittäin edullisia. Esimerkiksi alla olevan kuvan kultaisena kimmeltävät mekot olivat n. 180 € luokkaa, joka on mielestäni aika vähän tuollaisesta kimmellyksen määrästä.

5. Kosovossa ravintolat ovat edullisia ja puitteet upeita

Vierailimme Kosovossa kahdessa eri kaupungissa, Pristinassa ja Prizrenissä, jotka ovat väkiluvultaan maan suurimmat kaupungit. Molemmissa ravintolat olivat erittäin edullisia suomalaisen lompakkoon nähden ja puitteet olivat mitä hurmaavimmat!

Erityisesti Pristinassa tuntui siltä, että jokainen ravintola on rakennettu keskelle omaa puutarhaa, sillä useat ravintolat olivat aivan upeita vehreitä keitaita. Illallisesta ei tarvitse Kosovossa kauheasti pulittaa. Edullisin lounas kahdelle maksoi matkallamme 14 €, sisältäen juomat. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta me herkuteltiin ihan syntisen paljon.

6. Kosovossa allergisen nenä on koetuksella

Minulla ei ole koskaan ollut mitään erityisiä allergiaoireita Balkanilla, mutta Kosovossa allergiani räjähti aivan käsiin. Minulla oli mukana arsenaali reseptilääkkeitäni, mutta mikään ei auttanut. Silmät olivat aivan punaisena, henki ei meinannut kulkea kuivimpina hetkinä ja nenäliinoja muuten kului. Kosovo oli vallan ihana, mutta allergia vei osan nautinnosta.

Mietin tovin, mistä tuo järjetön silmien kutina ja aivastelu voisi johtua. Päivän Pristinassa vietettyäni tulin yksinkertaisesti siihen tulokseen, että reaktioita ei aiheuttanut välttämättä mikään yksittäinen asia, vaan kuiva ilma ja järjetön määrä hajusteita. Hotellimme oli loistava esimerkki siitä, että allergiselle sopiva huone nyt periaatteessa sopii allergiselle niin, ettei siellä ollut kokolattiamattoa, mutta mm. hajustettu vessapaperi ja pyyhkeet eivät auttaneet nenän kutiamisen kanssa. Hotellimme oli myös varustettu nopeasti laskettuna 5:llä no touch -hajustepötköllä, jotka suitsuttelivat lemon grass -hajua ympäri käytäviä ja vastaanottoa. Ah, ihanaa! Mikäli olet siis allerginen, niin varaudu tuoksuihin Kosovossa.

7. Kosovossa ruoka-annokset ovat järjettömän kokoisia

Kyllä, ne ovat järjettömän kokoisia hintaansa nähden. Olimme ehkä jotenkin sokeita hintojen kanssa ja se oli muuten virhe, sillä uskokaa tai älkää, Kosovossa saa ihan yhden hengen pääruokasalaatin 3 € hintaan. Totutteluun meni muutama päivä, sillä jotenkin meikäläisen kaaliin ei vain  mennyt se, että näin edullisesti voi saada näin paljon.

Joissain ravintoloissa törmäsin myös sellaiseen vaihtoehtoon, että annos on saatavilla puolikkaana, joka oli mielestäni erittäin hyvä juttu. Nimimerkillä “Talon albanialainen perinneannos 1 kg” ja “4 rintafileen kana-annos” on ihan OK puolittaa.

“Suosittelisimme tällaista 20 € alkupalakokonaisuutta”

“No juu voidaanko perua ne pääruuat vielä…”

8. Kosovossa ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä

Kosovossa palvelu oli uskomatonta. Palvelu ei ollut siis mitään pokkurointia, vaan todella kotoisaa, todella lämmintä ja vilpitöntä. Kohtasimme kaikkialla niin ystävällisiä ihmisiä, että se tuntui jo ehkä vähän käsittämättömältä.

Paras asiakaspalvelu oli ehdottomasti hotellillamme. Hotelli ei selkeästi ollut ihan tupaten täynnä, koska kysyessäni fiksua kuljetusfirmaa tai vastaava matkalle Prizreniin, hotellin omistaja ilmoitti, että hän lähtee viemään meitä. Luonnollisesti sovimme pienen könttäsumman korvaukseksi, mutta tästä summasta hän tarjosi meille myös lounaan Prizrenissä. Matkalla näimme upeita maisemia ja kuulimme tarinoita Kosovon historiasta ja vielä vähän aikaa sitten käynnissä olevasta sodasta.

Kaiken kaikkiaan Kosovo oli vallan hurmaava, vaikka allergia varjosti suurta osaa reissusta. Olen taas entistä enemmän rakastunut Balkaniin. Oletko sinä käynyt Kosovossa ja teitkö samoja huomioita maasta?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

22 responses to “8 huomiota Kosovosta – uudesta suosikkikohteestani”

  1. Kosovo on vähän kiinnostanut mua yhtenä loppukesän reissukohteena, varsinkin tuon Norskin uuden reitin takia. Tuo kuulostaisi just mulle sopivalta paikalta, en kaipaa varsinaisia nähtävyyksiä vaan juuri kaupungin tunnelmaa. Ja kirjastotätinä tuo kirjastohirvitys olisi ihan pakollinen 😀 Pitää katsoa, mihin suuntaan kesäsuunnitelmat kehittyy (tai onko tän reissun jälkeen enää rahaa lähteä minnekään 😉

    Like

    1. Toivottavasti lähdet Kosovoon! Odotan innolla kokemuksiasi! 🙂

      Like

  2. Kuulostaa mahtavalta! Rosoa ja ystävällisiä ihmisiä. Nauratti nuo ruoka-annokset, hyvältä näyttivät nuo alkupalat:)

    Like

    1. Olivat kyllä hyviä ja kaikki ruoka-annokset! Nom, nom! 🙂

      Like

  3. Varmasti jo instan kommenttien perusteella huomasit että kyllä, nuo kaikki ovat niin tuttua ?
    Kosovossahan ei tosiaan niitä suuria nähtävyyksiä ole, mutta se elämä se oleminen on niin helppoa.
    Olemme seuranneet Kosovolaisten ystävieni kanssa matkaasi ja innolla odottaneet kokemuksiasi ja se ylpeys minkä olen nähnyt heissä aina instan postaustesi jälkeen on ollut aivan käsin kosketeltavaa ja herkistävät.

    Like

    1. Kiitos kommentistasi, tulipa järjettömän hyvä mieli! ❤ Kosovolaiset ovat niin ihania ja sydämellisiä. Suosittelen Kosovoa lämpimästi matkakohteena, he todellakin ansaitsevat siivunsa matkailusta.

      Like

  4. Sarajevo oli myös kessuttelijoita täynnä, jonka koin aika ahdistava. Kosovossa oleskelu on siis kaiketi samanlaista. Kiinnostaisi silti vierailla siellä. Rakastan rappioromanttisia kaupunkeja!

    Like

    1. Rappioromantiikkaa ei tosiaan puutu! Samoja piirteitä näissä paikoissa on, todellakin. 🙂

      Like

  5. Kyllä, hyvin samanlaisia kokemuksia viime syksyn reissulta. Niin edullista että ensin ajatteli laskussa olevan virhe ?. Paikalliset ystävällisiä ja avuliaita. Ja ne annoskoot! ? Tilasin ”side salad” pääruoan lisäksi, (jossa oli tosiaan neljä kananfilettä), niin se salaatti oli niin isossa pesuvadin kokoisessa kipossa, ettei se mahtunut pöytään ??. Juu, ja kahvin tilaaminen oli ihan oma ohjelmanumeronsa ?. Tykkäsin ja voisin hyvin mennä toistekin! ?

    Like

  6. Monta kertaa piti kyllä tarkistaa laskun loppusumma, kun kuulosti niin pieniltä! 😀 Ihan samat kokemukset, “side sallad” oli jäätävässä vahdissa ja hinta todella alhainen. Gotta love Kosovo. ❤ 😀

    Like

  7. OH, Kosovo on ihana! Kävimme siellä viime kesänä muun Balkanin reissun ohessa. Ja siis että olikin ihana paikka, varsinkin Pristina. Itäinen osa maasta jäi valitettavasti kokematta joten sinne sitten seuraavalla kerralla!

    Like

  8. Ihania kuvia ja fiiliksiä! Mä harkitsin Kosovossa käymistä vuosia sitten, kun olin reilaamassa Balkanilla, mutta silloin se tuntui liian pelottavalta yksin matkailevalle naiselle. Sitä se ei välttämättä ollut ja nyt jälkeenpäin kyllä harmittaa, mutta toivottavasti joku tuleva reissu suuntautuu sinne. Oon kuullut siitä niin paljon hyvää ja tämä vain vahvistaa asiaa. 🙂

    Like

  9. Muutama vuosi sitten olin työmatkalla Pristinassa, ja tapahtuma, johon silloin osallistuin, järjestettiin tuolla kirjastossa. Kirjastoon tuli siis perehdyttyä oikein kunnolla 🙂 Lisäksi mieleen jäi vastakohtaisuudet, sillä toisaalta kaupunki tarjosi upouusia, kiiltäväseinäisiä rakennuksia ja länsimaisia brändejä, kun taas toisaalta ränsistyneet talot ja entisten aikojen tunnelma olivat vahvasti läsnä.

    Like

  10. Omasta visiitistäni on jo vuosia. Silloin Pristina oli aikalailla suurta rakennustyömaata. Uskon sen muuttuneen noista ajoista aika paljon. Tuo kirjasto oli kyllä hämmentävä. Piti mennä sisälle asti ymmärtääksemme, mikä se ylipäätään on. Ruokafiesta oli samanlaista Bulgariassa. Ehkä se on tuon Euroopan kolkan ominaisuus. 🙂

    Like

  11. Hauskoja havaintoja oot tehnyt Kosovosta, röökimuijien luvatusta maasta. Miulla kävi sama juttu kahvien kanssa Vietnamissa, tilasin latten siellä ja eteeni vihreän kuvottavan makuisen juoman. Jälkeen päin selvisi, että kyseinen juoma olisi siis matchalattea – enhän mie nyt espressoa olisi kahviini halunnutkaan. 😀

    Like

  12. Kosovoa ei ole kauheasti tullut pohdittua matkakohteena, mutta näiden kuvien ja tunnelmien jälkeen kyllä alkoi kiinnostaa. No, ehkei älytön röökaaminen, mutta rosoista kaupunkia voisi hyvin lähteä ihmettelemään. Kirjastoja tulee muutenkin ihmeteltyä, tuo nimenomainen näyttää varsin erikoiselta!

    Like

  13. Mun mielikuvaa Kosovosta tulee varmaan aina osaltaan värittämään se, että pikkuveljeni oli siellä aikanaan rauhanturvaajana. Niinpä tuntuu jotenkin hassulta, että nyt se on jo ihan normaali matkakohde. Vaikuttaa kuitenkin tosi mielenkiintoiselta, voisin hyvin lähteä katsastamaan!

    Like

  14. Stacy Siivonen Avatar
    Stacy Siivonen

    Pristinan kirjasto on blyatiful ja varmasti muidenkin slaavivitsien kohde. Vitsinsä saa valita siellä huolellisesti. Ihan kuin olisin hypännyt Boriksen kyytiin. Youtubesta löytyy videoita Life of Boris- käyttäjältä maasta kuin maasta, erityisesti hän arvostaa kvassin ja majoneesin helppoa saatavuutta. Olut ja semechkit ovat myös tärkeitä, blyat.

    Like

  15. Olipas mielenkiintoinen postaus! Juuri tästä syystä tykkään lukea matkablogeja: opin uutta kiinnostavista paikoista, joista en ole ennen kuullutkaan ja ne herättävän välittömän halun lähteä sinne! Instastorien perusteella ei ollut kaikki ihan justiinsa, mutta oikealla asenteella siitä pärjää! Ja tällaiselle kahvihirmulle tuo kahvivinkki menee ehdottomasti korvan taakse! 😀

    Like

  16. Kosovo vaikuttaa kyllä käymisen arvoiselta. Mulla tuli mieleen tuosta röökin vetämisestä Romania, jossa tuntui että kessua kului ihan joka nurkalla ja minkä ikäisellä tahansa. Ja toisaalta noista keitaan oloisista ravintoloista tuli mieleen vasta käymäni Krakova (josta tuli muuten heittämällä lempikaupunkini!), jossa päiviteltiin ihan samaa: todella monen ravintolan sisäpiha oli kuin satupuutarha! Kosovo pistetään harkintaan!

    Like

  17. Kyllä vaikutti kiinnostavalta, ihan niin kuin viikko sitten kun tästä kerroit.
    Edukas ruoka on suuri plussa ja ystävälliset ihmiset toinen. Hajusteet ja tupakansavu iso miinus, mutta ehkä pärjäisin.
    Mitään nähtävyyksiä en niinkään kaipaa, mutta olihan se kirjasto musta ihan helvetin ruma. 😀

    Like

  18. Tuo kohta 3 tuli tutuksi omalla visiitilläni Kosovoon, sillä paikallinen oppaani vei minut ensitöikseen paikan kuuluisimpaan kahvilaan maistelemaan kosovolaista kahvia – ja erinomaisen hyvää olikin. Onneksi en joutunut itse tilaamaan, sillä olisi saattanut mennä sormi suuhun näiden paikallisten cappuccinojen kanssa. 🙂

    Like

Leave a reply to Piyya Cancel reply