Pöndekengissä

“Teidänhän kannattaisi mennä ja testata tässä lähellä sijaitseva vaatepesula, joka on kyllä pesula, mutta myös salakapakka! Kävelette vain sinne sisään ja kurkistatte pesukoneiden taakse, niin eteenne avautuukin pesulan sijasta baari!”

Tällaiset lausahdukset ovat sellaisia, että pitää oikein jäsennellä kuulemaansa ja miettiä, onko sittenkin lipittänyt viiniä liian nopeasti. Kuulinko oikein? Vaatepesula, joka onkin salakapakka? Kuulostaapa jotenkin ihanan pariisilaiselta ja onhan tuollainen nyt pakko kurkata, kun nurkilla on.

Mutta.. miten löysimme tänne ja miten kaikki sitten alkoi?

Tarinamme pariisilaisen salakapakan löytämisestä juontaa juurensa Pariisin Saint-Martinin kanaalin lähistöllä sijaitsevaan israelilaiseen ravintolaan. Söimme kahden ruokalajin illallisen ja nautimme ranskalaisesta viinistä. Lähellä sijaitsevan hotellimme henkilökunta oli antanut meille hotellin ylimmän kerroksen huoneen, jonka pienistä ikkunoista avautui kaunis maisema Pariisin ylle. Ystäväni heitti vitsillä, että ikkunasta olisi vielä loman aikana pakko napata joku kiva viinilasikuva.

Israelilaisessa ravintolassa ystäväni heitto alkoi muodostua todellisuudeksii, kun eteemme tuotiin viini ja lasit. Joimme viiniä kauniin pyöreästä lasista, joka olisi ystäväni mielestään ollut täydellinen hänen maalailemaansa kuvaan viinistä Pariisin kattojen yllä. Yhtäkkiä ystäväni avasi suunsa, kysyi viinilasia lainaan ja ennen kuin olin ennättänyt edes naurahtamaan, oli israelilaisen ravintolan tarjoilija luvannut meille lasin käyttöömme, kunhan tuomme sen viimeistään sunnuntaina takaisin, sillä maanantaina tarjoilija on lomalla, eikä hän tiedä, uskaltaako kertoa viinilasin seikkailusta kellekään.

“Menkää nopeasti, sillä en tiedä, tykkääkö pomoni siitä, että lainaan sitä teille!”

Lähdimme sukkelasti ravintolasta ja saavuimme hotellillemme puolijuoksua, viinilasi puoliksi piilotettuna huivin alla. Saimme myös napattua miettimämme kuvat seuraavana päivänä ja läksimme palauttamaan lasia. Lasin lainannut tarjoilija oli paikalla ja israelilaisen ravintolan avokeittiöstä alkoi  kuulua naurua. Tajusimme heti, että tarjoilija oli jäänyt kiinni tai sitten hän ei tohtinut pitää salaisuuttamme, vaan paljasti sen heti lähdettyämme. Pian avokeittiöstä kuului huudahdus.

“Tehän palasitte! Mutta tärkein kysymys on, että toitteko sen viinilasin takaisin?”

Onneksi tarjoilijan pomo ei ollut vihainen. Viinilasista oli tullut muutamassa päivässä ravintolassa mielenkiintoinen aihe, sillä kaikki miettivät, että palauttavatkohan ne suomalaiset sitä koskaan? Ja kyllä, me palautettiin ja jäätiin vielä lounastamaan, kun edellinen illallinen oli ollut niin hyvä. Lounaan jälkeen tarjoilija ojensi viinilasin meille takaisin ja ravintolan pääkokki tuli juttusillemme.

“Meistä tämä oli niin erikoinen juttu, että haluamme lahjoittaa lasin teille. Saatte pitää sen, toivottavasti siitä on hyötyä myös tulevilla matkoillanne. Olitte myös ilmeisesti miettineet ravintoloita, joihin mennä? Minulla olisi teille muutama idea!”

Tässä vaiheessa meille jaettiin sähköpostitse täydellinen lista Pariisin ravintolatarjontaan liittyen. Kokki myös paljasti listalta omat henkilökohtaiset suosikkinsa, joista yksi oli pesula, joka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä hotellistamme. Ajatus pariisilaisesta salakapakasta kiehtoi niin, että meidän oli pakko lähteä katsomaan sitä, joten lähdimme matkaan kävellen auringonlaskun aikaan, juuri samalla hetkellä. Kävellessämme auringonlasku alkoi. Pariisi, elokuu, auringonlaskun punaama taivas.. ihan mahtavaa!

Saavuimme pesulalle, jonka seinissä oli turkoosit pesulahinnastot. Ovella oli portsari, joka nosti hieman kaulustansa ja lausui kaulukseen piilotettuun mikrofoniin jotain ranskaksi. Pian meille avattiinkin pesulan lasiovet ja saavuimme pieneen pesuhuoneeseen, jossa oli muutama korkea pesukone ja vain yksi valkoinen ovi. Portsari laittoi lasioven kiinni vain yhden lauseen sanoen.

Painakaa vain kaikkia nappeja mitä löydätte, sillä ovi kyllä aukeaa, jos niin on tarkoitettu.

Pieni hetki tuntui ikuisuudelta. Mitä jos emme löydä oikeaa nappia tarpeeksi nopeasti ja portsari heittää meidät pihalle, kun ei jaksa odottaa? Onneksi huoli osoittautui pian turhaksi, sillä yhtäkkiä ystäväni huudahti ja pesukone avautui raolleen.

Tää pesukone! Tää pitää jotain kummallista ääntä! Nyt me päästään sisään!

Pesukoneen takaa eteemme avautui pimeä portaikko, jota pitkin lähdimme nousemaan ylös pesulan pieneen yläkertaan. Yläkerrassa soi musiikki, nauru raikasi ja meille tuotiin pesulan menut pöytään. Turkoosit menut oli koristeltu pesuohjemerkein. Tarjolla oli erilaisia drinkkejä, viiniä ja pikkusuolaista. Ihmiset istuivat pesuaineboksien päällä ja jotkut heiluivat keinuissa. Vapautui se keinu meillekin pienen drinkkihetken ajaksi ja saimme napattua siinä mainiot salakapakkamuistot kuvina. Pariisilainen salakapakka toi mukanaan hauskoja muistoja. Eipä ole tullut ennen kavuttua baariin pesukoneen kautta.

Ja kyllä, tämän salakapakan löytää suht helposti googlailemalla, mutta itse emme ainakaan olisi tällaista tajunneet googlata. Yllätyimme siitä, että paikka oli niin pieni, eikä sinne ollut ainakaan meidän iltanamme tunkua. Meille tämä salakapakka on varmaan aina vain pariisilainen pesula, sillä se nimi jäi meille elämään. Itse pesulan yläkerta on hieman rosoinen ja rappioromanttinen, jossa tuoksahtaa pariisilaisittain pieni tupakan tuoksu, joten muista varautua näihin, jos lähdet etsimään pesulaa Pariisin yöstä. Drinkit olivat n. 10 € luokkaa ja pienet suolaiset n. 8 € / annos luokkaa.

Pesulan löydät osoitteesta 30 Rue René Boulanger, 75010 Pariisi. Täällä turkoosien ulkoseinien, “7 kg = 3,5 €” ja “16 kg = 7,50 €” -kylttien takaa avautuukin aivan uusi maailma.

Millaisia salakapakoita sinä olet löytänyt maailmalta?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki