Rukan ympärysreitti ja Ruka Safaris apunamme

Laitetaan vielä viimeinen Ruka-postaus blogiin ja sitten siirrytään kesäisempiin aiheisiin! Tänään käydään testaamassa tuore Frans & Amelie – eli entinen Fransmanni Helsingin keskustassa. Sieltä se kesä vaan pompahti – ihan yllättäen! Mutta sitten asiaan..

Ensikertalainen Rukalla – mitä aktiviteetteja kannattaa kokeilla?

Jos laskettelu ja hiihto ei välttämättä tunnu niin omalta, mitä tehdä? Tällaisia mietteitä minulla oli kun istuttiin bussissa kohti Rukaa. Onneksi pian selkeni että aktiviteetejahan on vaikka millä mitalla. Lumikenkäily jäi välistä ajanpuutteen takia, mutta sitä olisi ollut mukava pitkästä aikaa kokeilla.  Oltaisiin haluttu testata myös koskikelluntaa mutta ikävä kyllä huhtikuu oli jo sen verran hiljaisempi että lomamme aikana ei saatu minimikokoista ryhmää kasaan. Tämä sama ongelma osoittautui esteeksi kaikissa paikoissa joissa koskikelluntaa kysyimme. Seuraavalla kerralla aion todellakin testata koskikelluntaa. Pituutenikin juuri riittäisi – muistaakseni minimipituusraja oli maaginen 160 cm, eli tällä varrella (161cm) pääsee juuri ja juuri osallistumaan! Yes!

Sama ei oo-ongelma osui kohdallemme myös ohjeistettujen moottorikelkkasafarien osalta. Ei sitten millään löydetty retkeä johon olisi osallistujia tarpeeksi. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin ajanut kelkalla niin koettiin että tarvittaisiin vähän peräänkatsojaa tämän ajoneuvon ohjaksissa. Viimeisenä soitin Ruka Safaris-seikkailutoimistoon kyselläkseni edelleen retkiasiaa. Heilläkin ryhmän minimikoko on neljä henkeä. Harmikseni retkelle ei ollut ketään muita ilmoittautuneena joten ei oota myytiin. Ilokseni pirtsakka naisääni kuitenkin tokaisi: “Mutta onhan meillä näitä kelkkoja täällä ja reitit vielä hyvässä kunnossa. Tulkaapa vuokraamaan – kyllä me opastetaan käyttö!”. Ruka Safaris oli muutaman kilometrin päässä majoituksestamme, eli aivan kävelymatkan päässä.

EDIT: Meillä oli kelkka neljäksi tunniksi. Aika alkoi startista, eli briiffiä ei laskettu mukaan aikaan – onneksi! Kelkkana meillä oli SKI-DOO Sport Touring 550 (kahden istuttava kelkka), neljän tunnin hinta oli 110 €. Lisää vuokratietoja löydät täältä.

P1014769

Ruka Safaris – asiantuntevaa ohjeistusta untuvikoille

En voisi olla enää enempää onnellinen Ruka Safarisilta saamastamme preppauksesta. Kaikki käytiin läpi yksityiskohtaisesti ja rauhallisesti. Kaiken jälkeen katsottiin vielä karttaa ja tämä ihana naisihminen antoi omat suosituksensa ruokailuun reitin varrella. Mahtava tunne kun sai lähteä outoon ympäristöön turvallisin fiiliksin. Vaatetuksestakaan ei tarvinnut huolehtia, koska kokonaisuus tuli Ruka Safarisin puolelta. Parasta oli että jopa villasukat sai lainata, menin tosin omillani. Vaikka kukaan ei kulkenut vierellä opastamassa niin reissu meni siitä huolimatta paremmin kuin hyvin. Ruka Safarisille siis vahva suositus täältä. Heillä oli myös juuri tullut käyttöön kulttuuri- ja liikuntasetelit, eli jos siellä taskunpohjalla polttelee käyttämättömiä seteleitä niin kannattaa käyttää ne näillä ohjatuilla retkillä! Palvelu on asiantuntevaa eikä harmita laittaa roposiaan tähän yritykseen. Monet muutkin Rukalla soittojani saaneet yritykset kertoivat että kulttuurisetelit ovat työn alla tai juuri käyttöönotettuja, eli nyt vain etsimään uusia aktiviteetteja ja tuhlaamaan seteleitä!

Rukan ympärysreitti

 Helppo, hyvin merkitty reitti joka sopii mainiosti myös aloittelijoille. Reitin varrella on kahviloita ja laavuja. Reittiä tuntui huhtikuussakin ajelevan moni, joten jos menisi sormi suuhun kelkan kanssa niin varmasti saisi apua kokeneemmilta. Reitti oli sopivan vaihteleva ja pääsi ihailemaan maisemia. Käytiin myös vähän kääntymässä muilla reiteillä koska vuokra-aikamme oli niin pitkä. Vahva suositus, ei tarvitse ainakaan jännittää että hukkaisi itsensä tälle reitille.

P1014700 P1014783

Pysähtymissuositus: Kahvila Lammintupa

Pidempi pysähdys reitillämme tehtiin Kahvila Lammintuvalla. Opasteet olivat tuvalle hyvät, eli selvittiin aivan ilman karttaa paikan päälle. Lammintupa ei ole pelkkä kahvila vaan se tarjoaa myös husky- ja poroajeluita. Lammintuvalle pääsee kätevästi myös hiihtäen ja monta lapsiperhettä oli ihailemassa poroja saapuessamme. Luin, että Lammintupa olisi yksi suosituin pystähtymispaikka, enkä ihmettele yhtään. Tunnelma on ihana. Ihastuin tuvan sisustaan täysin. Hintataso oli mielestäni edukas. Ulkona paistettiin myös lettuja. Omia eväitä sai myös syödä mutta tästä perittiin maksu. Tuvalla oli myös matkamuistoja joita sai ostaa mukaansa. Mikäli haluaa pitää pidemmän tauon kelkkailun tai hiihdon lomassa, niin se varmasti täällä onnistuu. Ei huono pysähtymisvaihtoehto laisinkaan kuvien perusteella, eihän?

P1014737 P1014744 P1014756 P1014757 P1014762

Pääsinpä myös minäkin bongaamaan niitä poroja….

P1014720

Missä sinä haluaisit pysähtyä kelkkailun lomassa?

Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:

IG: @miraorvokki

Twitter: @miraorvokki

Facebook: @pondekengissa

Blogit.fi: Pöndekengissä

57 responses to “Rukan ympärysreitti ja Ruka Safaris apunamme”

    1. Yks mun suosikkikuvista 😀 Ihan mahtava kaveri!

      Like

  1. Piti katsoa toi koskikellunta. Minä niin tiedän, miltä sinusta tuntuu, koska minä taas olen liian iso ihan kaikkeen kivaan. Koskikellunnassa ei ollut painorajoitusta, melkein pelkästään siitä ilosta tekisi mieli sitä kokeilla. Minusta on tosi tyhmää markkinointia myydä ei-oota ja on oikea palveluasenne löytää ratkaisu sen sijaan, että jättää asiakas tyhjän päälle.

    Like

    1. Tuo kellunta on niin mielenkiintoisen kuuloista! Toivottavasti joskus pääsisi vielä testaamaan. Kieltämättä vähän harmitti ja etenkin se että taas jäi kulttuurisetelit taskuun (vanhenevat tämän vuoden lopussa). Olisi ollu niin mainio paikka käyttää ne kaikki pois – rahaahan ne on 🙂 Varsinkin kun pariskuntana on matkassa niin harjottaa tuo neljän hengen minimi – ei ollut aikaa bongata kahta lisäihmistä reissulle!

      Like

  2. Aivan ihana päiväretki teillä ollut! Mua kiinnostaisi just tollalailla kelkkailla omaan tahtiin ja pysähtyä vastaavassa kivassa paikassa evästauolle! Kauniit maisemat ja tunnelma! Laitetaampa korvan taakse tämän firman nimi.

    Titta

    Like

    1. Kannattaa laittaa! 🙂 Mielestäni palveluasenne oli kohdallaan ja pelastivat tosiaan meidän retkipäivän! Oli todella rentouttavaa 🙂

      Like

  3. Olin Rukalla ensimmäistä kertaa tammikuussa, ja kävimme lumikenkäilemässä Oulangan kansallispuiston Pienen karhunkierroksen maisemissa: https://johannasuomela.com/2016/03/21/pienen-karhunkierroksen-kuuraisessa-sylissa/

    ja koskikellumassa Kitkajoella: https://johannasuomela.com/2016/02/03/floating-down-the-rapids/

    Suosittelen “lämpimästi” molempia aktiviteetteja seuraavalle reissullesi 🙂

    Like

  4. Rukalla käynnistä itselläni on niin paljon aikaa että olisi mielenkiintoista käydä siellä vaihteeksi vaikka talvella. Minusta tuntuu että siellä on retkeilypalvelut kehittyneet valtavasti parin kymmenen vuoden aikana. Hienoa että kelkan vuokraus ja kelkkareissu pelasti teidän reissupäivän.

    Like

    1. Mulla ei ole mitään vertailukohdetta mutta tuntui että valikoimaa kyllä retkelypalveluiden osalta riitti! Ruka yllätti loppupeleissä tosi positiivisesti 🙂

      Like

  5. Kyllä Rukalla palvelut pelaa ja luontoonkin pääsee vaikka moottorilla. Aika hyvin jos aloittelijalle tuli noin hyvä kokemus kelkkailusta.

    Like

    1. Kyllä! Vähän jännitti että mitähän tästäkin tulee – mutta hyvinhän tää meni 🙂

      Like

  6. Tästä tulee niin mieleen muinoin siskontyttärien kanssa tuolla viettämälle pidennetty viikonloppu. Ajattelin, että tytöt (5 ja 12v)olisivat kiinnostuneita poroajelusta ja varasin meille sellaisen, mutta sitten tytöt näyttivät täysin asiasta kiinnostumattomilta, että ei me millekään lehmäajelulle mennä … mutta mentiin nyt sitten kuitenkin kun kummitäti “pakotti” – ja ensimmäisen kierroksen jälkeen kysyivät sitten kuorossa, että voidaanko mennä uudelleen! Eli kivaa oli!

    Like

    1. Ihania lapsuusmuistoja! 😀

      Like

      1. Ja siis myös kummitädille 🙂

        Like

  7. Ihana porokuva 😀
    Tuo henkilömäärä retkille on kyllä ollut meilläkin ongelmana joskus. Kaksi kun ei koskaan riitä täyttämään retkimäärää. Onneksi kuitenkin pääsitte matkaan! 🙂

    Like

    1. Onneksi tosiaan! Olisi kyllä varmaan jurnuttanut kun ei olisi lähtenyt 🙂 Voihan nyt retkimäärä!

      Like

  8. Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com Avatar
    Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com

    Ruka on varmasti eksoottinen kohde esim. kiinalaisille ja saisivat Suomessa opetella markkinoimaan Lappia (tiedän Kuusamo ei ole Lapissa) kunnolla maailmalle. Mahdollisuudet olisi vaikka mihin, kun sellaista maisemaa ja puhtautta ei juuri enää maailmasta löydy.

    Like

    1. Mä kutsun myös Rukaa ihan Lapiksi vaikka tiedän että maantieteellisesti se ei siellä ole. On niin lähellä kuitenkin Lappia ja aivan mahtavat mahdollisuudet vaikka mihin! 🙂

      Like

  9. Ihana poro ja hienoa kahvila, sinne voisi mennä. Lapissa monta hienoa paikkaa.

    Like

    1. Kahvilaa suosittelen kyllä lämmöllä! 🙂

      Like

  10. Toi poro on aivan mahtava 🙂 Meillä on kanssa mukavia muistoja moottorikelkkailusta Rukalla 😉

    Like

    1. Moottorikelkkailumuistot osoittautui kyllä hyväksi! 🙂 Kiva että teilläkin!

      Like

  11. Ihana toi poro! 😀 Mä en muistaakseni koskaan ole Rukalla käynyt, mutta kiva lukea mitä muuta siellä voi tehdä kuin lasketella. Laskettelusta kun ei ole mitään kokemusta.

    Like

    1. Laskettelu ei ole mulle kyllä mikään prioriteettien lemppari 😀 Että muutakin kivaa löytyy vaikka ja kuinka! 🙂

      Like

  12. Koskikellunta ois aivan huippua! Mutta mikä ihme tuo pituusraja oikein on olevinaan? Mihin se oikein perustuu? Ja onko se ihan sentilleen? Nimittäin siinä tapauksessa mun 158,5 sentillä ei ilmeisesti ois mitään asiaa koskeen 😀 Ja olipa kiva, että kelkkafirmassa kannustettiin oikein omatoimiseen vuokraamiseen kokemattomillekin. Vaikuttaa tosi hyvältä asiakaspalvelulta – varsinkin jos tosiaan on jäänyt turvallinen fiilis lähtiessä siitä, että homma on hallussa. Tällaisia Lappi-postauksia on aina kiva lukea, kun ei mukaan laskeminen nappaa yhtään, mutta pohjoinen muuten kiinnostaa.

    Like

    1. Mulle jäi myös todella hyvä fiilis palvelusta. Mahtavaa kun saa turvallisin mielin lähteä reissuun 🙂 En huomannut kysyä missään että mihin tuo 160 cm raja perustuu. Ihmettelin sitä itsekin! Pitääkin selvittää!

      Like

  13. Täähän on kiva vaihtoehto perinteiselle laskettelulle ja hiihdolle, jotka ei oikein muakaan enää nappaa. Tarvitsisin kyllä mukaan ajotaitoisen kaverin, sillä itse en tajua noista kelkoista kyllä mitään 😀 Jo pitkän aikaa on ollut myös suunnitelmissa lumikenkäily, mutta se on vieläkin testaamatta. Ehkäpä ensi talvena sitten 😀

    Like

    1. Jep!! Olin vähän kauhuissani ensin reissusta kun en ole mikään lasketteluihminen 😀 Mutta onneksi löytyi muutakin!

      Like

  14. Moottorikelkkailu olis kyllä kivaa, millonhan oon viimeks ollut! 😮 Kiva tietää, että sen voi oppia noinkin helposti ja nopeasti, vaikkei olisi ennen ajanut. Eihän se kai nyt niiiiiin vaikeeta voi olla. 😉

    Like

    1. Kannattaa testata 😉 Kelkan kyytiin vaan!

      Like

  15. Ihan mahtis toi poro 😀 Lumikenkäilyä olisi kiva joskus kokeilla. En tosiaan ole mikään laskettelija.

    Like

    1. Kannattaa testata! Mäkään en tykkää laskettelusta ja tää oli huisii! 🙂

      Like

  16. Ääää miten söpö toi poro! 🙂 Kaiken kaikkiaan teillä näytti olleen ihan superkiva retki. Minkä hintaista moottorikelkkojen vuokraus oli?

    Like

    1. Mä muuten lisäsin nyt hinnan tähän! 🙂 Neljä tuntia startista, briiffiaikaa ei laskettu mukaan. Hinta oli 110€ 🙂 Täällä hinnastot kätevästi: http://www.rukasafaris.fi/ohjelmat/talvi/vuokraus

      Like

  17. Koskikellunta, lumikenkäily ja moottorikelkka-ajelu on ehdottomasti talven sankolistalla, kunhan sinne Lappiin nyt joskus päästään. Kuulostaa huikeelta! Ja ihanaa Suomi-tunnelmaa kuvissa ❤

    Like

    1. Sama juttu! 🙂 Kun seuraavan kerran lähtee – eiköhän käy testaamassa tätä kokemusta uudestaankin 🙂

      Like

  18. Moottorikelkkailu olis ihan supersiistiä! Joskus pikkumuksuna oon kyydissä ollut, mutta tahtois kyl ajaa itekkin. 😀

    Like

    1. Nyt vain testaamaan! 🙂 Ihanan kesän jälkeen!

      Like

  19. Meillä on kesällä varmaan aikaa lähteä Rukalle taas. Pitää kokeilla kesäaktiviteetteja. Talvella reissu menee usein vain lasketteluksi. Tosin edellisellä kerralla kävin ratsastamassa, joka oli kyllä myös huiman hauska kokemus.

    Like

    1. Olisi kiva nähdä kyllä Ruka kesälläkin! 🙂 Mielenkiintoinen vaihtoehto!

      Like

  20. Kahvila ja poro tosiaan näyttävät kivoilta. Olipa harmi, ettei melkein mikään aktiviteetti tuntunut järjestyvän, kun osallistujia ei riittänyt, mutta onneksi pääsitte sentään kelkkailemaan! En ole itse ikinä kokeillut, mutta tuollaisissa maisemissa olisi varmasti tosi siistiä!

    Like

    1. Suosittelen testaamaan jos ja kun lähtee joskus “Lappiin” 🙂 Mahtava kokemus!

      Like

  21. Minäkin haluaisin päästä kokeilemaan koskikelluntaa. Pitänee varmaan joskus suunnata Suomessa pohjoisenkin suuntaan. Rukallakaan kun en ole koskaan käynyt.

    Like

  22. Mullakin oli eka kerta! 😀 Eli ihan untuvikkona siellä… Voi kuitenkin yllättää postiivisesti selkeesti 🙂

    Like

  23. sonjanette | FIFTYFIFTY Avatar
    sonjanette | FIFTYFIFTY

    Hahah killisilmäporo! ;D Mutta tää oli kiva muistutus siitä, että Rukalla voisi duunailla jotain muutakin kuin laskettelua. Murtsikasta mä kyllä tykkään, mutta laskettelu ei oo mulle mikään tosi innostava juttu. Tietty sekin asia vois muuttua, jos menis vaan enemmän laskemaan. Meidät kutsuttiin kyllä pääsiäisen viettoon Rukalle, mutta oltais ehditty olla vaan niin lyhyt aika, että se tuntui vähän turhalta silloin. Mentiinkin siis Pietariin, mikä ei ollut sekään huono vaihtoehto. 🙂 https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2016/04/03/27-venaja-upeusoverit-tsaarin-ajan-pietarissa/

    Toi safari kuulosti ihan mun ja mun poikaystävän jutulta, se varsinkin olis ihan hulluna tohon, ei varmaan edes kuuntelin ohjeita, lähtis vaan ajelee… 😀

    Like

    1. Meillä on suunnitelma lähteä Pietariin kesällä. 🙂 Viimeksi olin viisumivapaalla kahden yön risteilyllä ja nyt olisi tarkoitus hankkia viisumi, kun en ole mikään suuri laivailun fani!

      Like

  24. Tuntuu kyllä todella lannistavalta, että kaikissa aktiviteeteissa myydään ei-oota. Ymmärrän, etteivät halua lähteä matkaan vain parin ihmisen kanssa, mutta voisin myös kuvitella, että kannattaisi tarjota jotain korvaavaa tilalle. Kai nyt jotain voi kehittää, että onnistuisi vain kahden kanssa? Ei kai asiakas palaa toista kertaa, jos ei edellisellä kerrallakaan päässyt matkaan? Pisteet siis tuon yrityksen asiakaspalvelijalle, joka edes ehdotti omatoimista kelkkailua. Noin pitää asiakkaita palvella.

    Like

    1. Jeps! Juuri näin 🙂 Yhdessä paikassa syötiin purkkaa ja selattiin puhelinta samalla kun kävin ihan tiskillä kysymässä – en kyllä palaa kyseiseen paikkaan enää ikinä 😀 Ruka Safaris oli kyläl niiiin positiivinen palvelultaan että mielellään kehuu 🙂

      Like

  25. Oon käynyt Rukalla ainoastaan kesällä, mutta talvinen lappi on vielä kokematta. Kiinnostaisi todellakin. Oi, moottorikelkkaajelu lähtis todellakin!

    Like

    1. Mäkin haluaisin vertailukohdan ja katsoa kesällä miltä Ruka näyttää 🙂 Eka kerta talvella täällä niin kesäkin tosiaan olisi mielenkiintoinen..

      Like

  26. Hahahaa, ihana porokuva – mainio, kun alaspäin skrollatessa ensin näkyy vain silmät 😀 Muutenkin kivan kuuloinen reissu kaikkine aktiviteetteineen, laskettelu kun ei muakaan oikein enää jaksa innostaa. En ole koskaan käynyt Rukalla enkä muutenkaan moneen vuoteen Oulua pohjoisemmassa Suomessa, selvästi olisi syytä laajentaa kotimaankin tuntemusta.

    Like

    1. Hän oli aika sympaattinen 😀 Katseli vaan silmillään ja meinasi nuolaista kameraa…. Ja kyllä! Kannattaa laajentaa tuntemusta! Tämä oli mun ensimmäinen kerta Vaasaa korkeammalla ja positiivisesti yllätti tämän matkaajan 🙂

      Like

  27. Lapsuuden hiihtolomien kuluessa pääsääntöisesti nimenomaan Rukalla on sen eksotiikka jokseenkin ehtinyt silmissäni haihtua. Niinpä onkin varsin virkistävää lukea muiden postauksia aiheesta ja pakkohan se on myöntää – kyllä se on tässä vuosien kuluessa kummasti kehittynyt ja houkuttelevammaksi muuttunut!

    Like

    1. Kun ei ole koskaan itse aikaisemmin käynyt niin Ruka näyttää niin eksoottiselta ja niin Lapilta, vaikkei maantieteellisesti edes Lappia ole 😀 Pakko kyllä käydä joskus sydäntalvella uudelleen. Ei minusta mitään Lappifania tullut mutta tuo koskikellunta jäi kaivelemaan! Sinne haluan 🙂

      Like

  28. Itselle moottorikelkkailu Rukalla on varsin tuttua puuhaa ja olen siellä käynyt tasaisin väliajoin viimeisen 15 vuoden aikana sitä harrastamassa. Omassa “Minne mennä nyt” -juttusarjassa Rukan moottorikelkkailu sai tammikuussa toimia ensimmäisenä postauksena: http://kohteenamaailma.fi/kotimaa/moottorikelkkailua-ruka/ On se vaan niin hienoa puuhaa niin sydäntalvella kuin keväälläkin!

    Like

    1. Pitäisi kyllä kokea Ruka ja ylempi Lappi sydäntalvella 🙂 Pitää ehkä ottaa asiaksi kunnon loma aktiviteetteineen!

      Like

  29. Varmaan jokainen suomalainen on käynyt Rukalla – paitsi minä. Koska en laskettele, eivät hiihtokeskukset vedä puoleensa. Vähitellen olen alkanut ymmärtää, että niissä olisi kyllä muutakin puuhaa, vaikka kenkäillä tai ajella kelkalla. Että ehkä joskus minäkin.

    Poro ❤ En ole ikinä nähnyt edes poroa (paitsi Tallinnan joulutorilla, jossa sen paikka todellakaan ei ole!)

    Like

Leave a reply to Meri / Syö Matkusta Rakasta Cancel reply