Laitetaan vielä viimeinen Ruka-postaus blogiin ja sitten siirrytään kesäisempiin aiheisiin! Tänään käydään testaamassa tuore Frans & Amelie – eli entinen Fransmanni Helsingin keskustassa. Sieltä se kesä vaan pompahti – ihan yllättäen! Mutta sitten asiaan..
Ensikertalainen Rukalla – mitä aktiviteetteja kannattaa kokeilla?
Jos laskettelu ja hiihto ei välttämättä tunnu niin omalta, mitä tehdä? Tällaisia mietteitä minulla oli kun istuttiin bussissa kohti Rukaa. Onneksi pian selkeni että aktiviteetejahan on vaikka millä mitalla. Lumikenkäily jäi välistä ajanpuutteen takia, mutta sitä olisi ollut mukava pitkästä aikaa kokeilla. Oltaisiin haluttu testata myös koskikelluntaa mutta ikävä kyllä huhtikuu oli jo sen verran hiljaisempi että lomamme aikana ei saatu minimikokoista ryhmää kasaan. Tämä sama ongelma osoittautui esteeksi kaikissa paikoissa joissa koskikelluntaa kysyimme. Seuraavalla kerralla aion todellakin testata koskikelluntaa. Pituutenikin juuri riittäisi – muistaakseni minimipituusraja oli maaginen 160 cm, eli tällä varrella (161cm) pääsee juuri ja juuri osallistumaan! Yes!
Sama ei oo-ongelma osui kohdallemme myös ohjeistettujen moottorikelkkasafarien osalta. Ei sitten millään löydetty retkeä johon olisi osallistujia tarpeeksi. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin ajanut kelkalla niin koettiin että tarvittaisiin vähän peräänkatsojaa tämän ajoneuvon ohjaksissa. Viimeisenä soitin Ruka Safaris-seikkailutoimistoon kyselläkseni edelleen retkiasiaa. Heilläkin ryhmän minimikoko on neljä henkeä. Harmikseni retkelle ei ollut ketään muita ilmoittautuneena joten ei oota myytiin. Ilokseni pirtsakka naisääni kuitenkin tokaisi: “Mutta onhan meillä näitä kelkkoja täällä ja reitit vielä hyvässä kunnossa. Tulkaapa vuokraamaan – kyllä me opastetaan käyttö!”. Ruka Safaris oli muutaman kilometrin päässä majoituksestamme, eli aivan kävelymatkan päässä.
EDIT: Meillä oli kelkka neljäksi tunniksi. Aika alkoi startista, eli briiffiä ei laskettu mukaan aikaan – onneksi! Kelkkana meillä oli SKI-DOO Sport Touring 550 (kahden istuttava kelkka), neljän tunnin hinta oli 110 €. Lisää vuokratietoja löydät täältä.
Ruka Safaris – asiantuntevaa ohjeistusta untuvikoille
En voisi olla enää enempää onnellinen Ruka Safarisilta saamastamme preppauksesta. Kaikki käytiin läpi yksityiskohtaisesti ja rauhallisesti. Kaiken jälkeen katsottiin vielä karttaa ja tämä ihana naisihminen antoi omat suosituksensa ruokailuun reitin varrella. Mahtava tunne kun sai lähteä outoon ympäristöön turvallisin fiiliksin. Vaatetuksestakaan ei tarvinnut huolehtia, koska kokonaisuus tuli Ruka Safarisin puolelta. Parasta oli että jopa villasukat sai lainata, menin tosin omillani. Vaikka kukaan ei kulkenut vierellä opastamassa niin reissu meni siitä huolimatta paremmin kuin hyvin. Ruka Safarisille siis vahva suositus täältä. Heillä oli myös juuri tullut käyttöön kulttuuri- ja liikuntasetelit, eli jos siellä taskunpohjalla polttelee käyttämättömiä seteleitä niin kannattaa käyttää ne näillä ohjatuilla retkillä! Palvelu on asiantuntevaa eikä harmita laittaa roposiaan tähän yritykseen. Monet muutkin Rukalla soittojani saaneet yritykset kertoivat että kulttuurisetelit ovat työn alla tai juuri käyttöönotettuja, eli nyt vain etsimään uusia aktiviteetteja ja tuhlaamaan seteleitä!
Rukan ympärysreitti
Helppo, hyvin merkitty reitti joka sopii mainiosti myös aloittelijoille. Reitin varrella on kahviloita ja laavuja. Reittiä tuntui huhtikuussakin ajelevan moni, joten jos menisi sormi suuhun kelkan kanssa niin varmasti saisi apua kokeneemmilta. Reitti oli sopivan vaihteleva ja pääsi ihailemaan maisemia. Käytiin myös vähän kääntymässä muilla reiteillä koska vuokra-aikamme oli niin pitkä. Vahva suositus, ei tarvitse ainakaan jännittää että hukkaisi itsensä tälle reitille.
Pysähtymissuositus: Kahvila Lammintupa
Pidempi pysähdys reitillämme tehtiin Kahvila Lammintuvalla. Opasteet olivat tuvalle hyvät, eli selvittiin aivan ilman karttaa paikan päälle. Lammintupa ei ole pelkkä kahvila vaan se tarjoaa myös husky- ja poroajeluita. Lammintuvalle pääsee kätevästi myös hiihtäen ja monta lapsiperhettä oli ihailemassa poroja saapuessamme. Luin, että Lammintupa olisi yksi suosituin pystähtymispaikka, enkä ihmettele yhtään. Tunnelma on ihana. Ihastuin tuvan sisustaan täysin. Hintataso oli mielestäni edukas. Ulkona paistettiin myös lettuja. Omia eväitä sai myös syödä mutta tästä perittiin maksu. Tuvalla oli myös matkamuistoja joita sai ostaa mukaansa. Mikäli haluaa pitää pidemmän tauon kelkkailun tai hiihdon lomassa, niin se varmasti täällä onnistuu. Ei huono pysähtymisvaihtoehto laisinkaan kuvien perusteella, eihän?
Pääsinpä myös minäkin bongaamaan niitä poroja….
Missä sinä haluaisit pysähtyä kelkkailun lomassa?
Psst! Seuraa meikäläistä ja blogia myös:
IG: @miraorvokki
Twitter: @miraorvokki
Facebook: @pondekengissa
Blogit.fi: Pöndekengissä









Leave a reply to Liza in London Cancel reply